Joukkoliikenteen seutuliput korvataan kausilipuilla vuoden alussa
Seutuliput poistuvat Porissa joukkoliikenteen lippuvalikoimasta tammikuusta alkaen. Porin kaupunki tukee seudullista joukkoliikennettä jatkossa tarjoamalla edullisia kausilippuja. Kelan tukemaan opiskelijaseutulippuun ei tule muutoksia.
Seutulipuista luovutaan, sillä seutulippujärjestelmän tukimuodot eivät vastaa nykyistä lainsäädäntöä.
– Mahdollisuus seutulipun sisältämään lipputukeen päättyy EU:n palvelusopimusasetuksen siirtymäajan loppuessa tänä vuonna. Pori kuitenkin haluaa tukea työ- ja opiskelumatkoja ja niinpä Porista Raumalle, Kankaanpäähän ja Merikarvialle matkustaville on tarjolla edullinen 30 päivän kausilippu säännöllistä matkustamista varten, kertoo suunnittelija Merika Lanne.
Kausilippuja on tarjolla kahdenlaisia. Alle 30 kilometrin etäisyydelle saa kuukauden kausilipun 65 eurolla ja yli 30 kilometrin matkoille 90 eurolla. Esimerkiksi yli 30 kilometrin lipulla yhden työmatkan hinnaksi muodostuu noin 2,25 euroa, jos matkustajalla on 20 työpäivää kuukaudessa.
Kausilippu eroaa seutulipusta siten, että kausilippu on ostettava tietylle seudulliselle yhteysvälille. Seutulipulla on voinut puolestaan matkustaa rajoituksetta Satakunnan alueella lipun hyväksyvien liikennöintiyritysten linja-autoissa. Kausilippu ei myöskään käy paikallisliikenteen linja-autoissa, joten paikallisliikenteen kausilippu tulee ostaa erikseen, mikäli haluaa käyttää joukkoliikennettä myös Porin kaupunkialueella.
Liikennöitsijät voivat halutessaan tehdä keskinäisiä sopimuksia lippujen käytöstä myös toisten yritysten linja-autoissa. Liikennöitsijät tiedottavat kausilippunsa ostopaikasta, kelpoisuudesta ja käyttöalueesta omilla verkkosivuillaan ja asiakaspalvelussaan.
‒ Liikennöitsijät siirtyvät seutulipuista kausilippuihin syksyn kuluessa. Seuraavan kerran kun matkustaja on lataamassa seutulippuaan, on hyvä tarkistaa liikennöitsijän verkkosivuilta tai kysyä liikennöitsijän edustajalta, onko seutulipun tilalle jo tarjolla uusi kausilippu, kehottaa Lanne.
Joulukuussa 2019 ostetuilla seutulipuilla voi matkustaa lipun käyttöajan loppuun saakka.
Lisätietoja antaa:
Merika Lanne, suunnittelija, puh. 044 701 1218
The post Porin kaupungin tiedote seutulipuista appeared first on Porin Linjat.

Kyyti Likel -palvelussa huomioitu uusi maksupalveludirektiivi
Euroopassa otetaan käyttöön 14.9 alkaen EU:n maksupalveludirektiivi. Tämä tuo muutoksia korttimaksamiseen vahvan tunnistautumisen myötä.
Kyyti Likel -palvelussa tämä on huomioitu 11.9 alkaen. Palvelun käytössä tämä tarkoittaa sitä että matkustajan pitää varautua ylimääräiseen vaiheeseen maksua tehdessä tai luottokorttia lisätessä.
Nyt on menossa siirtymävaihe ja ongelmia saattaa esiintyä. Mikäli näin tapahtuu, kannattaa olla yhteydessä asiakaspalveluun.
Pahoittelemme muutoksesta mahdollisesti tulevaa haittaa.
The post Kyyti Likel -palvelussa huomioitu uusi maksupalveludirektiivi appeared first on Porin Linjat.